
Rally-toko
Rallytoko on hauska harrastus, jota voi harrastaa kaikenikäiset ja kokoiset koirat ja ihmiset. Tärkeintä radalla ja treeneissä on iloinen kontakti, liikkeet suoritetaan hymyssä suin ja hännät heiluen. Osa liikkeistä on aivan samoja kuin virallisissa tottelevaisuuskokeissa, osa tulee koiratanssista ja osa näyttelyistä ja agilitystä.
Lainaus:
Rally-toko on hauska harrastus, jota voi harrastaa kaikenikäiset ja kaiken kokoiset koirat ja ihmiset! Tärkeintä radalla ja treeneissä on iloinen kontakti, liikkeet suoritetaan hymyssä suin hännät heiluen.
Laji on kehitetty 2000-luvun alussa Yhdysvalloissa. Virallinen laji rally-toko on ainakin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Tanskassa, Norjassa, Hollannissa ja Englannissa. Lisäksi epävirallisia kilpailuja järjestetään ainakin Ruotsissa. Saksassa ja Italiassa on toimintaa, mutta tarkkaa tietoa lajin tilasta näissä maissa ei meillä toistaiseksi ole.
Lajin kehittäjä Charles L. "Bud" Kramer oli mukana aikoinaan kehittämässä myös agilityä. Hän halusi tavallisen "vakavan" tokon rinnalle iloisemman lajin, jossa ohjaajan ja koiran välisen yhteistyön iloisuus on tärkeämpää kuin seuraamisen millilleen tarkka paikka.
Rally-tokossa on kilpailuissa neljä tasoluokkaa, joista alokasluokka suoritetaan remmissä ja avoin, voittaja- ja mestariluokka vapaana. Jokainen koirakko saa radalle lähtiessään 100 pistettä ja tuomari vähentää pisteitä jokaisesta huomaamastaan virheestä. Virheitä voi olla mm. hihnan lukon nouseminen (remmin kuuluu olla täysin löysä), liika vinous, liian kova komentaminen, koiran haluttomuus, liika hitaus tai jos koira haistelee maata tai koskee kyltteihin. Sitä vastoin kehuminen ja innostaminen on ehdottomasti sallittua! Hyväksytyssä suorituksessa on vähennysten jälkeen 70 pistettä tai enemmän. Kolmella hyväksytyllä suorituksella koirakko siirtyy seuraavaan tasoluokkaan. Rally kehitettiin siis aivan tavallisia koiranomistajia ajatellen ja sen päätavoitteena onkin saada aikaan koiria, jotka on koulutettu käyttäytymään hyvin kotona, yleisillä paikoilla sekä muiden koirien läheisyydessä.
Tasoluokasta riippuen tehtäviä kilparadalla on 10-20. Tehtävinä on esim. seuraamista, istumista, käännöksiä, pujottelua, pysähtymistä, askelia eteen, taakse ja sivulle, estehyppyjä, maahanmenoja, paikallaoloa, erilaisia silmukoiden tekemisiä jne. Osa liikkeistä on aivan samoja kun virallisessa tottelevaisuuskokeessa, osa tulee koiratanssista ja osa näyttelyistä ja agilitystä.
Vähiten virheitä tehnyt koirakko on kilpailun voittaja. Jos saman virhepistemäärän omaavia koirakoita on useita on ajalla merkitystä - nopeimmin saman pistesaaliin koonnut koirakko on voittaja!